Eevalotta Matikainen

Kuva: Johan Hagström

Eevalotta Matikainen

Kälviällä, Kokkolan kupeessa asuva jazzmuusikko Eevalotta Matikainen (s.1980) on intohimoinen, yhteistyökykyinen ja aikaansaava freelancemuusikko, tapahtumajärjestäjä ja musiikkialan yrittäjä. Matikainen on erityisesti Pohjanmaalla kysytty freelancerbasisti niin sähköbasson kuin kontrabassonkin kanssa. Hän on johtanut ensimmäistä omaa yhtyettään, Soul What? feat. Joonatan Rautio soul/jazzkvintettia jo vuodesta 2008 alkaen. Tämän lisäksi hän säveltää kitaristimiehensä, Martin Söderbackan kanssa heidän yhteisille yhtyeilleen SM4 aka. Söderbacka-Matikainen 4tet ja Söderbacka-Matikainen Duo.

Eevalotta on koulutukseltaan Musiikkipedagogi (AMK). Hän on opiskellut Kokkolassa muusikoksi Keski-Pohjanmaan Konservatoriolla sekä musiikkipedagogiksi (AMK) Centriassa bassonsoiton opettajinaan mm. Ape Anttila, Timo Hirvonen ja Stefan Lindblom.
Eevalotta on sittemmin konsertoinut yhdessä muun muassa seuraavien artistien kanssa: Joonatan Rautio, Jukka Perko, Teemu Viinikainen, Manuel Dunkel, Siim Aimla (EST), David Lyttle (IRL), Mikko Pettinen, Mika Mylläri, Mikko Hassinen, Sid Hille, Jaska Lukkarinen, Toni Porthén, Osmo Ikonen, Jesse Kaikuranta, Mikael Svarvar ja Charlotta Curves.

Eevalotta kehittää määrätietoisesti miehensä kanssa Kokkolan alueelle rikkaampaa elävää jazzhenkistä toimintaa ja kuuntelukulttuuria

Muusikkona toimimisen lisäksi Matikainen järjestää ja tuottaa omia konsertteja yhdessä kitaristimiehensä Martin Söderbackan kanssa. Kaksikko on järjestänyt mm.:

ELive Jazz Happening -jazzfestivaalin vuosina 2018-2020. Artisteina: Tuomo Prättälä Trio, Joonatan Rautio Trio, Charlotta Curves & Söderbacka-Matikanen Duo, Jukka Perko, Joonas Haavisto & KPKO, Osmo Ikonen & Soul What?, Mikael Svarvar Band, Söderbacka-Matikainen Duo feat. Joonatan Rautio. Jesse Kaikuranta sings jazz, Teemu Viinikainen Solo, Soul What? feat. Joonatan Rautio.

”Musiikkia Arjen Keskellä” kahvilakonserttisarja vieraineen vuosina 2015-2020.
Vieraina mm. Manuel Dunkel, Mikko Hassinen, Mikko Pettinen, Teemu Viinikainen, Joonatan Rautio, David Lyttle (IRL), Jesse Kaikuranta, Sid Hille, Minna Raskinen, Mikael Svarvar ja Mika Mylläri.

”ELive Stream” konserttisarja vuonna 2020-2021: Vieraina: Manuel Dunkel, Mikko Pettinen, Susanna Eronen, Joonatan Rautio, Mikael Svarvar ja Charlotta Curves.

”Pintaa Syvemmälle” -musiikki ja tarinaklubi 2019-2021. Vieraina: Mika Mylläri, Niko Riippa, Charlotta Curves, Matti Oja, Jani Klemola, Mikael Svarvar, Noora Kataja ja Isa Lindgren.

”Jazzia Lapsille” -konserttikiertueet kouluissa 2019, 2020 ja 2021.

ELive Jazz Happening festival kuva Johan Hagström

Tunnelmia “ELive Jazz Happening 2018” festivaalipäivältä Kokkolasta.
Kuva: Johan Hagström

Joonatan Rautio & Söderbacka-Matikainen Duo “Musiikkia Arjen Keskellä” -kahvilakonserttisarjan konsertissa Kokkolassa Café Kahvipuussa.
Kuva: Eevalotta Matikaisen kuva-arkistosta

Diskografia

Eevalotta Matikaisen tuottamat julkaisut:
Soul What? feat. Joonatan Rautio – What Lies Ahead
, 2016
Soul What? – The Silver Lining, 2013

Freelancerina julkaisuissa:
Göran Sjöholm – September, 2021
Uskomaton Elämä – Juhlaton kevät single, 2019Maksetut Viulut Joululevy (2016), Maksetut Viulut debyyttialbumi (2015)
Musti ja Hyvä Vainu: Halleluu (2014)
Martti Hård: Askeleita (2013)
Musti ja Hyvä Vainu: Jalanjäljet (2012)
Jessica Riippa: Calm My Nerves (2012)
Riikka Hertteli (2011)

 

Freelance muusikkona toimiminen yhtyeissä ja produktioissa mm.:

#Teatterimuusikkona toimiminen
v. 2007 alkaen Jungsborg, KUF-yhdistys, Kokkola
*Basistina toimiminen Kokkolan alueen suomenruotsalaisten nuorisoseuran vuosittaisessa uuden vuoden revyyssä
Etdutex (2020), Termenjemt (2019),  Åppkåppla (2018),  Åppstellt (2017),  Påneppastenda (2016),  Gåsatratte (2015),  Hutelåpåå (2014),  Heitvegg (2013),  Einanperssase (2012),  Oopåålapåtte (2011),  Rakådantta (2010),  Varttå (2009),  Heernusåär (2008),  Terere (2007)
*Basistina toimiminen Lasten Musikaalissa: Kamomilla Stad (2007)
2005 – 2011 Kokkolan Kaupunginteatteri, Kokkola
*Basistina toimiminen musikaaleissa
Piukat Paikat (2010-2011), Pinokkio (2009), Kiss Me Kate (2008) Luistelijain Kuningas musikaali (2005)
Eevalotta Matikainen CV sivu 2/3

#Orkesteri- ja yhtyemuusikkona toimiminen
v. 2003 alkaen Freelancer basistina toimiminen kontra- ja sähköbasson kanssa
*useiden kuorojen vakiobasistina
GamlaKarleby Manskör (v.2009 alkaen), Mittimillan, Tiernapojat
*sotilassoittokuntien projekteissa basistina toimiminen:
Kajaanin soittokunta: solisteina Mikael Konttinen (2013), Honey B & T-Bones (2012) Kajaanin & Oulun soittokunnat
Satakunnan & Vaasan soittokunnat: solisteina Jari Sillanpää (2011) Paula Koivuniemi(2010)
*yksittäisillä keikoilla basistina toimiminen
mm. Sonja Biskop (v. 2013 alkaen), Eija Merilä (2014), Sakari Kukko & Helle (2014), Hasse Wallin trio (2006)

 

Eevalotta Matikainen ja Jesse Kaikuranta kuvaaja Johan Hagström

Eevalotalla on laaja kontaktiverkosto ja hän on soittanut laajasti eri ammattilaisten kanssa. Jesse Kaikuranta on nähty useasti konsertoimassa Eevalotan kanssa.
Kuva: Johan Hagström

Myönnetyt apurahat omiin projekteihin mm.:


Kaksikko Martin Söderbacka ja Eevalotta Matikainen ovat vuosien varrella ideoineet ja toteuttaneet useita toimivia ja kysyttyjä projekteja, konserttikiertueita sekä kahvilakonsertteja joiden avulla musiikin virkistävää antia on viety yhä uusiin paikkoihin uusien ihmisten saataville. Monenlaiset tasokkaat vierailijat ovat tuttu näky kokoonpanon järjestämissä esityksissä.

2021, Svenska Kulturfonden, 3500(”Jazzia Lapsille” -koulukonsertteihin)
2021, Konstsamfundet, 1500(”Musiikkia Arjen Keskellä” -konsertteihin)
2020, MES, 500(”Musiikkia Arjen Keskellä” -konsertteihin)
2020, Kulturfonden, 2500(”Jazzia Lapsille” -koulukonsertteihin)
2020, Konstsamfundet, 1500(”Jazzia Lapsille” -koulukonsertteihin)
2020, Taike / Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunta, 4000€ (kahvilakonserttisarja Kajaanissa)
2020, Svenska Kulturfonden, 4000
(”ELive Jazz Happening 2020” -jazzfestivaaliin)
2020, SKR 4000(”Jazz elävöittää keskustaa” -hanke)
2020, Svensk-Österbottniska Samfundet, 1000(Konserttikiertue ”Joulun Valon Taikaa”)
2020, Svenska Kulurfonden 2000(SM4 feat. Lyttle (UK) & Rautio kiertue)
2019, Konstsamfundet, 1000(SM4 feat. Lyttle (UK) & Rautio kiertue)
2019, Svenska Kulturfonden, 4000 (”ELive Jazz Happening 2019” -jazzfestivaaliin)
2019, Svenska Kulturfonden, 3000 (”Musiikkia Arjen Keskellä” -konsertteihin)
2019, TAIKE, 3000(SM4 feat. Lyttle (UK) & Rautio kiertue)
2018, Svenska Österbottens Kulturfond, 2500(”Jazzia Lapsille” -koulukonsertteihin)
2018, Konstsamfundet, 1500(”Jazzia Lapsille” -koulukonsertteihin)
2018, TAIKE 3000(”Musiikkia Arjen Keskellä” -konsertteihin)
2018, Svenska Kulturfonden, 2000(”ELive Jazz Happening 2018” -jazzfestivaaliin)